Pulterit ry

Tapahtumat

Pulterit järjestävät vuoden aikana monenlaisia tapahtumia, joiden tarkoituksena on tuoda geologit yhteen, olivat he sitten suomen- tai ruotsinkielisiä, pilttejä tai n. vuoden opiskelijoita, absolutisteja tai totaalisia juoppoja, perheellisiä tai vapaita sieluja. Yhteinen sävel löytyy aina, sillä ollaanhan me kaikki geologeja! Lopulta kukaan muu ei ymmärrä Pulteria yhtä hyvin kuin toinen Pulteri.

Syyslukukausi alkaa järjestämällä Turun yliopiston ja Åbo Akademin ekavuotisille geologianopiskelijoille eli pilteille yhteiset kastajaiset. Tapahtuman tarkoitus on yhteishengen nostatus, vuosikurssitovereihin, vanhempiin opiskelijoihin ja yliopistoelämään tutustuminen. Piltit kiertävät kaupungilla ja kampusalueella joukkueittain suorittamassa erinäisiä vuosikurssien järjestämiä rasteja. Illan jatkoilla paras ryhmä palkitaan ruhtinaallisesti!

Perinteinen kaljapyöräily vaihtui vuonna 2021 Töörin kierrokseksi. Illan aikana on tarkoitus välttää keskusta-alueen tuttuja ja turvallisia kuppiloita ja tutustua mahdollisimman moneen Turun periferian mystiseen kantikseen. Paikallisten tuotteiden maistelun lomassa seurustellaan luonnollisesti opiskelijatoverien kanssa ja erityisesti luodaan uusia tuttavuuksia pubien värikkään kantaväestön kanssa. Matkan varrella ennalta suunniteltu reitti usein muuttuu, mutta seikkailu on silti taattu joka kerta! Pubeja kierretään linjurilla ja jalkaisin, pyöräily on ehdottomasti kielletty! Töörin kierroksen aikana mittelöidään Töörin kypärästä, jonka saa painaa päähänsä kierroksen virallinen Varatirehtööri. Varatirehtööriksi nimetty henkilö johtaa sirkuskansaa ensi vuoden Töörin kierroksella.

Muihin valtakunnan geologeihin pääsee tutustumaan jokavuotisen, syksyisen Geologisen kaupunkikartoituksen merkeissä. Leikkimielinen geologisiin aiheisiin liittyvä rastikierros järjestetään vuorovuosin kussakin geologian yliopisto-opetusta tarjoavassa kaupungissa: Turussa, Helsingissä tai Oulussa. Kaupunkien keskustaan sijoittuva rastikierros on kuitenkin vain pieni raapaisu viikonlopun huikeasta menosta, sillä verkostoituminen käynnistyy jo perjantaina saunan lämmetessä, jatkuu kisapäivän sarastaessa ja huipentuu illan jälkipeleihin. Sunnuntaiaamuna viikonlopun verkostoitumisen tehokkuus viimein selviää herätessä helsinkiläisen kaunottaren vierestä oululainen karvaturri kainalossa.

Pikkujouluja vietetään perinteisesti jonain kauniina joulukuun iltana. Tapahtuma sisältää herkullista, ”itsetehtyä” jouluruokaa, glögiä ja pipareita sekä tietysti Joulupukin (jonka syliin saa istua!) ja lahjojenjaon. Illan aikana jaetaan myös erinäisiä palkintoja joista perinteisiin on noussut Perus pulteri ja Perus piltti -kiertopalkinnot sekä Varatirehtöörin kypärä. Näiden juhlien jälkeen voi hyvin mielin siirtyä viettämään hieman lomaa opiskelijaelämästä ja koulustressistä.

Glögikierrokseen tutustuttiin vuodesta 2015 lähtien, kun geologiyhteisö lähti kiertämään YO-kylää tutustuakseen muiden geologien asuntoihin ja nauttimaan emäntien ja isäntien laatimaa kuumaa juotavaa. Seuraavana vuonna oli rastikierros Eerikinkadun läheisyydessä, jonka yhteydessä isännät ja emännät järjestivät glögikeitokset kylmässä vaeltaville geologeille. Glögikierros näin jatkanut perinnettä että se järjestejään vuorovuosin keskustassa ja keskustan ulkopuolella.

The Day of Legendary Heroes on kevätlukukauden ehdottomasti mahtavimmat ja legendaarisimmat bileet, jotka ovat vuosi vuodelta saavuttaneet yhä suurempaa suosiota. Tanssilattialla pyörivät niin supersankarit, pelihahmot, rokkitähdet, urheilijalegendat kuin legoukkelitkin. Mielikuvituksella ei ole rajaa näitä bileitä varten valmistautuessa. Pippalot on järjestetty jo vuodesta 2007 lähtien ja aina biletys on jatkunut tyylillä (tai ilman) aamuun asti. IT’S GOING TO BE LEGENDARY!

Ainejärjestön sääntömääräisen kevätkokouksen jälkeen järjestetään perinteisesti TY vs. ÅA -jalkapallo-ottelu, jossa yliopistojen geologian opiskelijat ottavat kiihkeästi toisistaan mittaa. Pelin edetessä otteet kovenevat ja tunteet kentän laidalla kuumenevat, mutta kahden erän jälkeen parempi yleensä on voittanut ja kättä lyödään ystävyyden merkiksi. Huikean päivän huipentaa mökkiviikonloppu, jossa sauna on kuumana, makkara kärisee ja neste virtaa. Illan mittaan selviää myös löytyykö joukostamme joku, joka pystyy suorittamaan legendaarisen Hundra Klubbenin ja liittymään tosigeologien maagiseen joukkoon.

Pulterit pyrkii järjestämään ainakin yhdet sitsit lukukaudessa joko vaan oman ainejärjestön kesken tai yhteistyönä jonkin toisen ainejärjestön kanssa. Sitsit – tuo klassinen akateeminen pöytäjuhla – sisältää laulua, ruokaa, juomaa ja perinteitä. Kaksikielisenä ainejärjestönä pääsemme sitseillämme nauttimaan harvinaisen ”alkuperäisestä” tunnelmasta, sillä onhan sitsit alun perin ruotsinkielisten yliopisto-opiskelijoiden juttu.

Yhteisiä illanistujaisia laitoksen tiloissa järjestetään pitkin lukuvuotta aina silloin, kun siltä tuntuu. Peli-illoissa pääsee kokeilemaan pelejä, jonkalaisia ei ehkä osannut kuvitella olevan olemassakaan, tai verestämään lapsuuden muistoja etsiessään jalokiviä Afrikan mantereelta hieman perinteisempään tyyliin. Leffailtoihin kukin voi ehdottaa ja tuoda suosikkielokuviaan. Monesti myös katsotaan maailman huonoimpia filmejä ihan vain niiden huonouden vuoksi. Kaikenlaiset herkut ja leipomukset ovat luonnollisesti aina erittäin tervetulleita näihin tapahtumiin.

Ensimmäisen vuoden opiskelijat eli piltit kestitsevät vanhempia opiskelijoita ja laitoksen henkilökuntaa keskiviikkoisin kello kahdelta kovan puolen kahvihuoneessa. Tarjolla on itseleivottuja herkkuja, kahvia ja teetä ja vuoden aikana pilttikahveilla tehdyt tulot käytetään vappuna yhteiseen hyvään. Jos ikinä satut kuulemaan kutsukellon soinnikkaan kalinan geologian laitoksella, suuntaa kahvihuoneeseen herkuttelemaan!