Vuoden 2023 ekskursion kohteeksi on valikoitunut Islanti!
Pulterit lähtevät kolmen vuoden pandemian aiheuttaman tauon jälkeen taas ulkomaan ekskursiolle. Mikä olisi tuleville pikku geologeille parempi kohde kuin tietenkin jään ja tulen saari Islanti! Ekskursiolle on valittu 20 matkaan lähtijää maaliskuussa ja lentoliputkin on jo saatu hommattua syys-lokakuun vaihteeseen eli pyörät pyörivät jo hyvää vauhtia. Tarkoitus on viipyä kohteessa kahdeksan päivää, joiden aikana tutustumme ensin muutaman päivän ajan Reykjavikiin ja sen jälkeen siirrymme majoittumaan n. 50 minuutin ajomatkan päähän Reykjavikistä saaren eteläosaan. Sieltä käsin voimme helpommin käydä tekemässä päiväreissuja mielenkiintoisille kohteille!
Olemme saaneet ekskursiollemme tukijoita ja haluamme kiittää heitä yhteistyöstä sekä siten tämän matkan mahdollistamisesta opiskelijoille.
Kiitos Kakoliittikilta, GeoPool Oyj, Endomines Finland Oyj sekä Turun yliopiston ylioppilaskunta!