Etiketti

Miehet

Frakki tai musta puku. Jos valitset asuksi tumman puvun, sen tulee olla musta, tumman harmaa tai syvän tummansininen. Syytä on myös huomauttaa, että frakin kanssa käytettävä solmuke ja taskuliina ovat valkoiset, mutta sukat mustat. Kunniamitalit ripustetaan vasempaan rintapieleen, eikä silloin pueta taskuliinaa. Tämä koskee myös KV- mitaleja.

Miehen pukeutumista voi värittää esimerkiksi rintakukalla. Rannekelloa ei missään tapauksessa käytetä frakin kanssa. Taskukelloa voi toki käyttää, mutta sekin on pidettävä piilossa.

Naiset

Juhlapuku tai iltapuku. Naiset valitsevat asukseen miehen pukineista riippuen joko pitkän juhla- (frakin kanssa) tai iltapuvun (tumman puvun kanssa). Puvun yksityiskohdat ja asusteet ovat daamin valittavissa. Juhlapuvun kanssa käytetäänkin usein näyttäviä koruja, huiveja tai pitkiä hanskoja. Jos asukokonaisuuteen kuuluvat käsineet, sormukset puetaan käsineiden alle. Naiselle on sallittua kantaa ranteessaan siroa korukelloa. Kello tai rannekoru puetaan käsineiden päälle. Käsineiden kanssa on syytä muistaa myös että on soveliasta riisua ne ruokailun ajaksi. Kättelyn ja tanssin voi suorittaa käsineet kädessä. Vähintäänkin yhtä tärkeää, kuin puvun valinta, on muistaa huolitellut hiukset. Vapaina hulmuavat pitkät hiukset eivät sovi juhlatilanteeseen.

Juhlissa käyttäytyminen

Juhliin saavutaan ajoissa, sillä myöhästyminen on erittäin epäkohteliasta. Herrasmies noutaa daaminsa ajoissa tilaisuuteen. Kohteliasta on myös muistaa daamiaan kukalla tai pienellä lahjalla. Paikan päällä herrasmies auttaa daaminsa päällysvaatteet pois, ja vie ne narikkaan. Pöytäjärjestyksestä on hyvä katsoa ajoissa oman pöydän sijainti ja tutustua pöytäseurueen nimiin. Hyviin tapoihin kuuluu esitellä itsensä pöytäseurueen tuntemattomille jäsenille.

Lasia kohotettaessa mies katsoo ensin oikealla puolella istuvaa henkilöä, sen jälkeen vasemmalla puolella olevaa ja viimeiseksi vastapäätä omaa daamiaan (nainen taas tekee kierroksen luonnollisesti päinvastaisessa järjestyksessä). Lasit eivät kosketa toisiaan vaan kilistyksen korvaa pieni nyökkäys. Tämän jälkeen lasi kohotetaan ja juomaa ”siemaistaan”.

Ohjelmaan merkittyjen puheiden lisäksi on vuosijuhlissa tapana antaa kaikelle juhlakansalle itseilmaisun mahdollisuus. Tämä tapahtuu virallisen ohjelman kohdassa ’Vapaa sana’. Periaatteessa kukin vieras voi tässä kohtaa käyttää omaa harkintaansa, ja miettiä, onko jotain painavaa mielen päällä. Joku viisas taisi joskus neuvoa pitämään sellaisen puheen, jonka itse haluaisit kuulla.